OLETKO KASVUHALUINEN PIENYRITTÄJÄ TAI
HAAVEILET YRITTÄJYYDESTÄ?
Kohti Unelmia Akatemia on yhteisö, josta kymmenet kaltaisesi
ihmiset ovat löytäneet itselleen sopivat työkalut kasvuun,
vertaistukea yrittäjyyden haasteisiin ja sparrausta kestävän bisneksen kehittämiseksi.
Haluatko aloittaa vahvan ja nousujohteisen tekemisen?
Osallistu Bisnesboostcampiin helmikuussa Helsingissä!
Tavoitteena nostaa
tulotasoasi!
Toteutetaan Unelmabisnes ilman uupumista ja työtuntien lisäämistä.
Saat jopa yliannostuksen energiaa ja inspiraatiota tekemiseen
Kohti unelmia -akatemian perustaja Johannes Laine on 35-vuotias
isä ja sarjayrittäjä. Vaikka hän on ollut mukana parissakymmenessä
yrityksessä, jotka työllistivät yhteensä satoja ihmisiä, hän tuntee
omakohtaisesti myös yrittäjyyden varjopuolet: loppuunpalamisen ja
konkurssit. Vaikeat ajat ovat opettaneet, että ilman toisten tukea
ja oikeita työkaluja on mahdotonta saada minkäänlaista yritystä
siivilleen. Juuri sitä varten akatemia on olemassa.
Älä huoli. Akatemian kiitetyn metodin avulla opit kädestä pitäen tuntemaan oman unelma-asiakkaasi, ymmärrät missä kanavissa hänet tavoittaa ja miten kohdennat markkinointisi juuri hänelle.
Meiltä saat. Mastermind-pienryhmäsi whatsappissa sekä koko yhteisön kuukausittaisissa videotapaamisissa pääset jakamaan huolesi ja saat sparrausta ideoidesi kanssa.
Siihen on ratkaisu: work smart, not hard. Akatemian täsmäkurssit ja räätälöidyt työkalut auttavat sinua järjestämään liiketoimintasi ja arkesi niin että teet parempaa tulosta vähemmällä työmäärällä.
Jäsenyyden ovet ovat kiinni, mutta jos haluat päästä eteenpäin
yrittäjänä & tutustua minkälaista yhteisön toiminta on...
Ilo nähdä sinut sivuillamme!
T. Johannes
Whatsapp 040 416 8796
Kohti Unelmia Akatemia
/ Jespreneurs Oy
Y-tunnus: 3275449-9
Emalitehtaankatu 2 C 4
04400 Järvenpää
© Copyright 2025. Kohti Unelmia Akatemia. All Rights Reserved.